Olen Katri, 36 -vuotias terveystieteiden maisteri, äiti, maanviljelijä, freelancer-toimittaja mutta ennen kaikkea pitkän linjan liikunta-alan yrittäjä. Aiemmin olen toiminut ryhmäliikunnanohjaajana ja personal trainerina kuntokeskuksissa Jyväskylässä, Joensuussa, Savonlinnassa sekä Parikkalassa. Vuonna 2014 aloitin työt liikunta- ja hyvinvointipalveluyrittäjänä Parikkalan alueella toiminimellä Ripsakka.
Liikunta on aina ollut iso osa elämääni. Kestävyysjuoksu ja hiihto vaihtuivat tavoitteelliseen kuntosaliharrastukseen 12 vuotta sitten ja kuntosali on edelleen toinen kotini . Nykyisin sydäntäni lähellä on ajatus kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja niistä yksilöllisistä tekijöistä, jotka ovat yhteydessä mielekkääseen, hyväksi koettuun elämään. Liikunnalla on tässä keskeinen rooli.
Tarjoamani palvelut on suunnattu kaikille iästä tai aiemmasta treenitaustasta riippumatta. Henkilökohtaiset kunto- ja ravinto-ohjelmat laaditaan aina tavoitteiden mukaan siten, että liikunnasta ja monipuolisesta ruokavaliosta muodostuisi osa normaalia arkea ilman ylimääräistä stressiä.
Personal training -valmennuksessa olen tsemppaamassa sinua kohti päämäärää ja auttamassa mahdollisten vaikeuksien yli. Valmennuksessa käymme läpi myös oikeat suoritustekniikat jolloin saat treenistäsi kaiken hyödyn irti. Tavoitteellisen harjoittelun vastapainona kiinnitetään huomiota myös riittävään palautumiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Lähivalmennuksen rinnalla tarjoan myös etävalmennusta ja yksittäisiä kuntosaliohjauksia.
Ota rohkeasti yhteyttä niin tehdään tavoitteistasi totta!
Koulutus:
TtM, Jyväskylän yliopisto, Liikunta- ja terveystieteiden tk. (pääaine, terveyskasvatus, sivuaineet liikuntalääketiede ja psykologia)
Spartan Gear toiminnallisen harjoittelun ohjaajakoulutus
BodyBalance -ohjaajakoulutus
ICG Myride+- sisäpyöräilykoulutus
CrossCore Rotational Bodyweight Trainer- koulutus
CrossFit Basic Trainer- koulutus
SYKE Certified digital wellbeing coach